Sinä, sinun tunteesi ja sinun kokemuksesi muodostavat selviytymistarinan. Selviytymisestä on kuitenkin vielä matkaa elämiseen. Sielunhoitoterapia on matka, jossa muutumme enemmän alkuperäiseksi itseksemme ja alamme elämään selviytymisen sijasta.

Toipumisen tielle astuessaan moni on kulkenut jo yhden tien päähän. Takana on pelon ja häpeän sävyttämä raskas taival, jossa oma kipu ja ahdistus koetaan heikkoutena. Tuskaa on yritetty lievittää erilaisin keinoin mm. kieltämällä, torjumalla tai pakenemalla. Kipu on saattanut eristää jo pidemmän aikaa yksinäisyyteen, jossa on saanut olla rauhassa nuolemassa haavojaan.

Mutta kipu ei ole helpottanut vaan se on kasvanut sietämättömäksi. Ahdistuksesta vaikeneminen, sen kieltäminen ja torjuminen ei ole tuonut toivottua vastausta, pikemmin olo on vaan huonontunut. Tässä vaiheessa moni joutuu tunnustamaan: ” En jaksa enää. En selviä yksin!”. Juuri tässä tarjoutuu kuitenkin yllättävä mahdollisuus. Se mikä tuntuu kaiken lopulta, voikin olla uuden alku. Ennen kipu eristi, nyt sen on aika toimia oppaana, joka johdattaa avun lähteelle ja pakottaa muutokseen. Ongelman ja avun tarpeen myöntäminen onkin toipumisen ensimmäinen askel.

Monelle särkyneelle tuskan kertominen on paranemisen alku. Tuntuu helpottavalta saada kertoa asiat jollekin niin kuin ne ovat tapahtuneet ja huomata, että tulee kuulluksi ja vakavasti otetuksi. Samalla huomaa, että ei ole ainoa, joka kamppailee elämässään vaan muitakin “heikkoja” löytyy. Sielunhoitoterapia tarjoaa turvallisen suhteen, jossa omalle selviytymistarinalle, tunteille ja totuudelle on tilaa. Se, mikä on särkynyt ihmissuhteessa, yleensä myös paranee ihmissuhteessa. Sielunhoitoterapeutti toimii nyt uutena peilinä ja välittää aidosti omaa ja Jumalan rakkautta apuatarvitsevalle lähimmäiselleen.

“Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.” (Jes.43:19)

“Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä.”      (Ps. 18:17)